Milloin voi tulla merkintä luottotietoihin?


Voiko vahingossa unohdetusta laskusta aiheutua luottohäiriömerkintä luottotietoihin? Luottokorttivertailu selvitti, milloin yksityinen henkilö voi saada luottotietoihin häiriömerkinnän.
Suurta pelkoa saada luottotietoihin merkintä laskun maksamisen unohtamalla ei ole. Pelkästään laskun maksamisen myöhästyminen, esimerkiksi puhelinlaskun maksaminen kolme viikkoa eräpäivän jälkeen tai maksamattoman pysäköintisakon siirtyminen ulosmittaukseen ei suoraan aiheuta luottotietomerkintää. Suuri osa ihmisistä hoitaa myöhästyneet laskujen maksut pari kuukautta eräpäivän jälkeen maksamalla tai sopimalla luotonantajan kanssa, eikä siitä aiheudu luottotietomerkintää luottotietorekisteriin.

Luottotietomerkintä rekisteröidään, kun laskun maksamatta jättäminen on todettu tuomioistuimen päätöksellä tai ulosottoviranomaisten toimesta. Sitä ennen maksun on pitänyt olla pitkään maksamatta (esim. 6-8 kuukautta) ja henkilön on täytynyt saada lukuisia perintäkirjeitä. Kuitenkin kulutusluottosopimuksen tai osamaksukauppa-sopimuksen kuukausierien maksamatta jättäminen voi tiettyjen edellytysten täyttyessä oikeuttaa laskujen velkojan ilmoittamaan maksuhäiriön suoraan Suomen Asiakastieto Oy:hyn. Kannattaa siis olla tarkkana erityisesti kulutusluottojen ja osamaksujen kanssa, jotka aiheuttavat monia luottohäiriöitä vuosittain.

Yksityiselle henkilölle ei voida laittaa luottotietomerkintää hänen tietämättään. Asiakastieto Oy ilmoittaa aina ensimmäisestä kyseiselle henkilölle laitetusta luottohäiriömerkinnästä lähettämällä rekisteröidylle niin sanotun ensirekisteröinti-ilmoituksen. Tässä ensirekisteröinti-ilmoituksessa kerrotaan kuinka kauan luottohäiriö näkyy luottotietorekisterissä.


Muita kirjoituksia